ULKOMUOTOTUOMARI
Tanya Ahlman-Stockmari
Hei!
Olen Tanya Ahlman-Stockmari ja syntynyt Naantalissa sekä kaikkien rotujen ulkomuototuomari.
Minulla on yksi tytär Nora Stockmari, joka jatkaa Sassatown kennelnimellä kasvatustyötä skotlanninhirvikoirien, pekejen ja whippettien kanssa. Mieheni luovutti hänelle Sassatown kennelnimen. Oma kennelnimeni on Stranger`s.
Olen ollut koirahullu ja koiramaailmassa voisi sanoa koko ikäni. Esitin tätini pomeranian ja kääpiöpinserikasvatteja lapsena. Itse kasvatan tällä hetkellä enää australianterriereitä. Asumme Koski TL nimisessä paikassa maaseudulla.
Aloitin ulkomuototuomarina 1991 ja ensimmäinen rotuni oli Shih tzu. Kaikkien rotujen ulkomuototuomari minusta tuli 2013.Ulkomuototuomari uralle lähtemisestä saan kiittää Rainer Vuorista.Olen arvostellut monissa Euroopan maissa sekä Australiassa, Kanadassa, Intiassa, Indonesiassa, Philippiineillä, Japanissa, Thaimaassa; Kiinassa; Vietnamissa, Kuwaitissa ja muuallakin. Olen arvostellut BEST IN SHOW `ta niin Suomessa kuin ulkomailla ja viime vuonna 2023 oli minun vuoroni arvostella BEST IN SHOW Helsingin joulukuun voittajanäyttelyssä. Helsingin WDS 2025 näyttelyssä saan tehdä mm. kotimaisista roduista suomenlapinkoiria ja toisena päivänä ryhmä 7 rotuja.
On hyvin mielenkiintoista arvostella eri rotuja ja kun näkee kauniin rodunomaisen yksilön niin voi todeta it took my breath away. Odotan innolla erikoisnäyttelyänne ja mahdollisuutta arvostella se. Koirien lisäksi olen ahkera lukija sekä keräilijä. Aikanaan myös aktiivinen yhdistysihminen eri koirakerhoissa ja rotujärjestöissä, jopa kennelpiiri tasolla mm. aluekouluttaja, mutta nämä tehtävät ovat saaneet jäädä pois vuosien myötä.